58228.jpg
 
 
 
Kirjoittaja: Kaarina -50
 
Olen vuosikertaa 1950, joka olisi joidenkin  määritelmien mukaan viimeinen suurista ikäluokista.
Lapsuuteni vietin työläisvanhempien ainoana lapsena  Helsingin Eiran-Kaivopuiston nurkilla.Kapteeninkadulla, Tehtaankadulla.Muistan kävelyt isän kanssa satamassa isoja nostureita katselemassa, taisi isä kaivata merille takaisin. Muistan Korkeasaaren jääkarhut merialtaassaan ja sen yhden ison karhun yksinnäisessä häkissään.
 
Sitten vanhempani erosivat ja muutin äidin kanssa Hämeeseen pienelle maalaispaikkakunnalle, jossa osittain ruotsinkielistä yksinhuoltajan lasta pilkattiin. Monot sai talvella kunnalta ja äiti oli narutehtaassa töissä.Ei ollut päivähoitoa kuusivuotiaalla vuorotyöläisen lapsella. Radiota en uskaltanut illalla sulkea jos äiti oli iltavuorossa ja pelkäsin, kun kuuntelin "Baskervillen koiraa," se ulvonta  sitä en koskaan  unohda. Miten sattuikin niin jännittäviä kuunnelmia.
 
Ja tokihan minäkin Markussedän muistan ja Kultapossukerhoonkin kuuluin. Ja harrastuksena oli pyhäkoulu ja tonttuvartio.